Mami - erilainen treenaaja

Torstai 27.2.2014

Mieheni on harrastanut maratonia 18 vuotta ja kuuluu sarjassaan Suomen parhaimpiin ikäryhmässään ja eurooppalaisittainkin kymmenen nopeimman juoksevan joukkoon. Hän, Harri Ojansuu, on peräkkäisenä viitenä vuonna kolmen-neljän viikon ajan kasvattanut kuntoaan korkeanpaikan leirikeskuksessa Kenian Itenissä.  Tämän vuoden tammikuun alussa Harri totesi, että jälleen kerran hän sanoo lähtevänsä viimeisen kerran Iteniin ja kutsui minut mukaansa. Viikon miettimisen jälkeen vastasin kutsuun myöntävästi, sillä nyt elämäntilanteemme ja ehkä kuntonikin sallii sen.

Harrin leirien kokemuksia kuulleena oivalsin, että kolmen viikon leirikeskuselämää varten minullakin olisi hyvä olla treeniohjelma. Pyysin sellaista Harrin pitkäaikaiselta kannustajalta, Tampereen maratonklubin vetäjältä Matti Jääskeläiseltä. Evästin Mattia seuraavasti: Vaikka syksystä saakka olen osallistunut kerran kuussa kokoontuvaan hiihtokouluun, ei kunto ole sen ohjelman mukainen. Vähälumisena talvena hiihto on jäänyt lähes olemattomiin ja hölkkäkään ei ole ollut rutiinia, kuntosali on onneksi kutsunut vähintään pari kertaa viikossa. Sain Matilta ohjelman, jossa on joka aamulle 30 -45 min kevyt verryttelylenkki ja viikossa  muutaman kerran vauhtileikittely, tasavauhtilenkki tai peruskestävyyslenkki. Ohjelmaan kuuluu lisäksi kerran viikossa lihaskuntotreeni ja pari kertaa hyvät venyttelyt. Ohjelman peruselementtinä on rentous ja Matin mukaan aamuverryttelyn tulisi kasvattaa juoksun taloudellisuutta!

Kirjoitan juttua leirielämän viidentenä päivänä eli juostuna on viisi aamulenkkiä. Ensimmäiselle lenkille lähdin klo 11 maissa kera Harrin, joka oli jo ko. aamuna aiemmin ”tehnyt” oman lenkkinsä. Lenkin tuli olla kevyt ja Harri oli varoittanut, että ensimmäiset kolme päivää tai jopa viikko voivat täällä korkeuksissa olla hapen saannin kannalta vaikeita. Puuskutin jo leirikeskukselta juoksupolulle vievällä tiellä, mutta se meni ohi kun saavuttiin punaruskealle kylätien reunaa kulkevalle polulle. Harri opasti, että jalkoja kannattaa nostaa, ettei kompastu kiviin. Tämän itsestään selvän neuvon kuulin myöhemminkin, enkä turhaan, sillä väsyessä eurooppalainen helposti unohtaa nostaa jalkoja – ja niin esim. saksalaistreenaaja kaatui eilen, 10. leiripäivänään.

Oli sunnuntai ja vastaan tuli pyhäpukuisia perheitä. Kaikki pienimpiä myöten toivottivat ”How do you do” ja puolin ja toisin vastattiin ”I am fine, thank you”. Kenialaiset pikkulapset sanovat how do doon todella nopeasti ja somasti. Vastaan tuli myös ihonväriltään erilaisia juoksijoita, heitäkin tervehdimme. Pian ohitimme lammaslaitumen ja muutaman sadan metrin päässä viisi irrallaan olevaa lehmää. Lehmät ja etäällä oleva miespaimen ottavat tilanteet rauhallisesti – lehmillä jatkuu tienvarren ruokailu ja meillä hölkkä. Aurinko paistaa, lämpöä on suomalaiselle sopivat vähän yli 20 astetta. Punahiekka polku pöllyää vain vähän, taivaltajia, juoksijoita ja lehmiä riittää ja minullakin onneksi hengitys sujuu ihan ok. Ohitamme peruskoulun. Kun saavumme kristillisen koulun kohtaan, on kulunut 20 minuuttia ja on aika kääntyä takaisin, että treeni pysyy maltillisena. Seutu vaikuttaa turvalliselta ja palatessamme (hyvänolontuntoisena) huokaan Harrille: on ihanaa kolmen viikon ajan keskittyä vain lepoon ja liikuntaan sekä viettää lomaa kanssasi! Olen etuoikeutettu!

Seuraavia aamulenkkejä (huom. minäkin jo klo 6.30 alkaen) olen tehnyt osittain yksikseni. Paikallisten asukkien lisäksi vastaan tulee tai ohi pyyhältää reipasvauhtisia tai todella kovalla vauhdilla eteneviä juoksijoita yksikseen, kaksistaan tai pieninä porukoina. Mielessä muistelen toistamiseen Matin sanoja ”hyvin kevyt juoksu-kävelylenkki, vauhti todella kevyt” ja huomaan hymyileväni itsekseni – vaikka rennoksi en esim. yläkroppaani saakaan. Erilainen vauhtini, vartaloni ja ihon vaaleusasteeni ei jää huomaamatta. Eri-ikäiset kannustavat menoani hymyillen. Ensimmäiseltä yksintaipaleelta muistan hyvin noin 10-vuotiaan tytön, jonka kiharainen pää ilmestyi yllättäen tiheän lauta-aidan päädystä ja hän huusi: bravo! Saman sanan tai good-sanan todella pitkään ja kauniisti äännettynä olen saanut kuulla usealta trimmatulta juoksijalta, joka on pitämässä pikkupaussia polun varressa. Vaikutuksen minuun tekivät myös hyvää toivottavat äiti ja kolme pikkulasta. Viimeksi mainittujen herskyvä hyväntuulinen nauru sai minut oivaltamaan, että erilaisuuden hyväksymiseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta. Hyväksyn erilaisuuteni hölkkääjänä ja kannustajat ilmaisevat erilaisuuden hyväksynnän sanoin, ilmein tai vaikkapa nauruviestein. Vielä yhtä – eli aikuistuvan kenialaispojan lausahdusta - en malta olla kirjoittamatta: ”Mami, you train very good”.

Mami on päättänyt treenata mamin lailla ja nauttia jokaisesta hetkestä Keniassa. Matin ohjelmaan olen lisännyt mukavaa venyttelyä ja päivittäisiä selkähartialiikkeitä. Lepo, hyvä ruoka, turvallinen ympäristö, rauha, kauniit maisemat, paras seuralainen, mukavia leiriläisiä ja ajaton rentous ovat kiitollisuuden aiheitani.      

Torstain terveiset teille kaikille! Ulla

Kropan juhlaa!

Kiitos Ullalle monipuolisesta kerronnasta. Koska Ulla kirjoitti melko pitkästi, niin minä olen lyhytsanainen. Aamulla juoksin reippaan 15 km keskimäärin 5 minuutin kilometrivauhtia melko mäkistä St. Patrickin reittiä. Yllättävän hyvin aamun treeni sujui. Toisena lenkkinä oli palauttava 8 km:n kevyt lenkki vanhan urheilukentän vierestä kulkevaa hiekkatietä.

Tapasin tänään sattumalta viime vuoden leiriajan kenialaisen hierojani Juliuksen. Olin varannut hänelle tuliaiseksi Sisu-askin ja pienen allakan, joista hän ilahtui kovasti. Juliukselta oli peruuntunut ilta-aika ja niinpä pääsin hänen hyvään käsittelyynsä. Kolmen päivän aikana olen käynyt kolmella eri hierojalla – kropan juhlaa! Juliuksen hieronta maksaa 3 euroa tunti, joten hierojalla voisi käydä jatkossakin vaikka joka päivä.

Tänään on torstai ja siksi saimme nauttia pitsasta leirikeskuksessa. Mukava vaiherikas päivä takana ja nyt nukkumaan.

Hyvää yötä!

Terveisin Harri


                                Paikallisista maalaismaisemaa sekä leirikeskuksen kasveja ja kukkia
                                rehevyydessään ja loistossaan:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                            Kiinanruusuja on eri värisiä - upeita suuria ryhmiä.

                                Banaania poskeen ...

                                             Kiinanruusu kukkii ulkona suurena pensaana.

Hieronta tekee ihmeitä

Keskiviikko 26.2.2014

Toimiva nettiyhteys antoi meille mahdollisuuden saavuttaa nykyhetki kirjoittamalla blogiimme kuluvan päivän tapahtumia. Tänään on tuullut aamusta iltaan ja taivaalla on näkynyt tummia pilviä – enteileeköhän sadetta lähipäivinä. Sähkökatkot ovat olleet seuranamme, mutta palvelut ovat pelanneet ja ruokailut ovat tapahtuneet ajallaan.

Harrilla oli heti aamusta kevyt 8 km:n lenkki, joka toteutui mukavasti vanhan urheilukentän vierestä kulkevaa hiekkatietä. Harrin toinen lenkki oli leiriohjelman ensimmäinen kova pyrähdys – 5 km Eldoretin suuntaan aikaan 20:53 eli keskimäärin 4 min 10 s kilometriä kohti. Nyt pitää yrittää palautua huomisia uusia koitoksia varten. Ulla kävi myös parilla kevyellä lenkillä ja kunnolla venyttelemässä.

Serbialainen Olivera saatteli meidät kapeita kujia pitkin Adidas-leiripaikalle, jossa oli siistejä oranssimulta-sini-keltaisia rakennuksia. Olivera oli varannut hieronta-ajan yhdelle, mutta esitimme toiveen, että Ullalta hierotaan molemmat jalat ja Harrilta oikea jalka. Toive toteutettiin yli odotusten ja kokemus oli ”yli-miellyttävä” paikan päällä ja sen jälkeen. Hierottaessa sattui vain sopivan mukavasti. HATC:iin kävellessä jalat tuntuivat uskomattoman kevyiltä. Virolaiset maraton-kaksoset (maratonajat 2:37 ja 2:38) ilmestyivät yllättäen hierontapaikalle. Itenistä lähtiessään he jättivät omia juoksukenkiään ja -vaatteitaan hierojille kiitokseksi hyvistä hieronnoista.

Hyvin syöneinä ja hieronnasta rentoina todennäköisesti vaivutaan nopeasti uneen.

Terveisin Ulla ja Harri

 

 

Suomi turkkilaisten suosiossa

Tiistai 25.2.2014

Tiistaina nukuimme klo 7:30 saakka, koska Harrilla on vuorossa lepopäivä ja Ullalla vain kevyt 45 minuutin lenkki ennen lounasta. Iltapäivällä kävimme kuntosalilla venyttelemässä ja Harri pääsi HATC:in Hilary  hierojan käsittelyyn.

Päivällisellä keskustelimme pitkään turkkilaisten kanssa heidän kulttuuristaan ja tietenkin urheilukisoista ja molempien maiden urheilijoista. Ihastelimme turkkilaisten hyvää Suomi –tietoutta. Turkkilaiset pitivät Suomea maailman yhtenä parhaana asuinpaikkana. He olivat tietoisia Suomen kansainvälisesti arvostetusta ja korkeatasoisesta kouluopetuksesta.

Leirikeskuksella on ollut ongelmia nettiyhteyksien kanssa. Onnistumme blogimme päivityksessä vasta tiistai-iltana. Joten ei syytä huoleen – täällä kaikki hyvin

Terveisin Ulla ja Harri

Viikko alkaa ...

Maanantai 24.2.2014

Heräilimme klo kuuden aikoihin. Suuntasimme samaan aikaan omiin harjoituksiimme: Ulla kevyelle 45 minuutin lenkilleen Eldoretin suuntaan. Harri valitsi St. Patrickin lähes kympin mäkisen reitin, joka söi juoksuvoimia. Harri jatkoi vielä toisen kympin Eldoretin suuntaan.

Aamupalan ja parin tunnin lepäämisen jälkeen oli vuorossa päivän toinen treeni kummallakin. Yhdessä taivallettiin 8 km:n pituinen vanhan urheilukentän vierestä kulkevaa tietä. Aurinko porotti kuumasti saaden aikaan hikikarpaloita otsalle. Matatu –autot ja mopot pöllyttivät hiekkaa – onneksi tuuli sivusta ja vei hiekkapölyn muualle. Reitti kulki maaseutumaisemien lomitse, jota kaunisti rehevää kasvillisuus ja peltolakeudet lehmineen sekä lammen siniset lumpeen kaltaiset kukat.

Iltapäivällä kävimme kuntosalilla venyttelemässä. Harri kävi Itenin keskustassa parturissa – kuontalo sai nyt juoksijan muodon J. - Ulla sen sijaan nautti kuntosalin päälle saunan kuumista löylyistä.

Hyvän päivällisen jälkeen uni maittoi päivän lepohetkistä huolimatta.

Terveisin Ulla ja Harri

 

Itenin partureita - antaisitko heidän leikata hiuksesi?

Harri vielä empii ...

Lopputulos on tässä - "A real Human Beeing" - toteaa parturi.

 

Pieniä parturointikoppeja löytyy useita Itenin keskustasta.

Riemusta pääsevät nauttimaan myös nämä vesselit!

                 Kyytipoika tuo perille leirikeskukseen  juoksijan näköisen miehen.

 

 

Juoksuohjelman aloitus

Sunnuntai 23.2.2014

Juoksuohjelman aloitus

 

     Ensimmäisestä leiripäivästä se juoksuohjelma yleensä alkaa :)
 

Herätyskello ja lintujen laulu herättivät Harrin kello 6:30. Ulla päätti jo illalla, että nukkuu aamupalaan saakkaJ.  Tästä se sitten alkaa – Harrin ensimmäinen harjoitus oli vuorossa. Ilma oli suomalaisen hyvän kesäaamun kaltainen eli puolipilvinen ja lämmin. Harri suuntasi kympin kevyelle lenkille läheisen kaupungin eli Eldoretin suuntaan. Mukaan tarttui kaksi kenialaista juoksijaa, joiden kanssa matkatessa ja turistessa unohtui seurata lenkin pituutta ja niinpä kilometrejä kertyi yhteensä kaksitoista. Tutut näkymät ja polut virittivät mielen ylimmilleen – jälleen täällä Afrikassa treenaamassa – yes!

Vuorossa oli aamupala ja tutustuminen leiriläisiin. HATC:in leirikeskus oli aivan täynnä vielä edellisellä viikolla. Suuri englantilaisten urheilijoiden ryhmä oli lähtenyt. Nyt paikalla oli noin kymmenen hengen saksalainen seurue. Siihen kuuluu myös suomalainen Rosa, joka on tehnyt tutkijan töitä Saksassa seitsemän vuoden ajan Pasteurin tutkimusinstituutissa kasvibiologina ja tutkimusryhmän johtajana. Lisäksi aamupalla ruokaili turkkilaisia, romanialaisia ja hollantilaisia. Leiriltä löytyi Harrille tutut serbialaiset Olivera ja hänen valmentajansa (Lasse Virenin tuttu menneiltä ajoilta).

Aamupalan jälkeen parin tunnin tirsat ja sitten matkaan. Ulla tutustui ensimmäistä kertaa Itenin punahiekkaiseen polkuun noin 40 minuutin ajan kevyesti hölkäten. Harri juoksi kevyesti kympin, jonka loppuun kymmenen 100 metrin vetoa. Jonkin verran hengityksessä tuntui ainakin ylämäkeä juostessa.  Ulla otti tosi tosi rauhallisesti muistaen Harrin ensimmäisen matkan kokemukset. Korkeaan ilmanalaan tottuminen vie useimmilta monta päivää ja jopa viikon. Silloin maltti on valttia. Fiilis on hyvä kummallakin, tästä on hyvä jatkaa.

Lounaan jälkeen laukkujen tyhjentämistä ja kävely Itenin keskustaan. Harrin mukaan melko vähän oli liikkeellä paikallista väkeä – jopa markkinatori oli melko hiljainen. Harri ihasteli, että Itenissä oli kadunvarret siistiytyneet viime vuodesta.

Aurinko paistoi upeasti. Ullalla oli onnellinen olotila: kolme viikkoa keskittymistä liikuntaan ja lepoon sekä ruokailemaan valmiissa pöydässä. Iloitsemme yhteisestä pitkästä lomasta.

Päivällisen jälkeen uni maittoi. Kello asetettiin soimaan maanantaina kuudelta. Hiljaisuus vei nopeasti uneen.

Terveisin Ulla ja Harri

 

Ulla aloitti tottuneesti - rauhallisesti (pole, pole)

 

 

 

Ulla tutustuu Afrikan maastoon ja ilmastoon ensimmäistä kertaa.

 

 

Pehmeää hiekkatietä riittää

 

 

Paikalliset huutelevat kannustushuutoja ja hymyiolevät

 

 

Olemme täällä - ihanaa (ihanaa sanasta piti myös autokuskimme Assan).

 

 

 

Lehmät ovat heti alusta pitäen seuranamme.

 

 

Tapaamme suomalaisen Rosan, joka on ollut töissä Pasteur instituutissa Saksassa jo useamman vuoden ajan. Tänne Iteniin hän on saapunut yhdessä kymmenhenkisen saksalaisryhmän kanssa.

 

 

Ja taivaasta teille annetaan valo ...

 

 

 

Saapuminen Keniaan

Lauantai 22.2.2014

Lentomatka Helsingistä Amsterdamin kautta Nairobiin sujui mukavasti ja melko nopeastikin. Amsterdamissa lentojen välillä oli vain tunti, mutta hyvin matkatavaramme ehtivät Kenyan Airlinesin koneeseen eli tulivat perille matkustajien mukana samalla koneella Nairobiin.
Afrikan lämmin henkäys otti vastaan matkaajat. Sää oli pilvinen ja aivan otollinen autoiluun. Selvitimme Nairobin lentoaseman tarkastusmuodollisuudet klo kahdenksaan mennessä. Sovitusti meitä oli vastassa Lornah Kiplagatin autonkuljettaja Assan saapujien nimellä varustettu nimikyltti kädessään. Tervetulotoivotusten jälkeen pakkasimme laukut Assahin autoon ja niin matka Nairobin lähellä (n. 10 km) sijaitsevaan kansallispuistoon saattoi alkaa.

Runsaan neljän tunnin kansallispuistoajelun aikana saimme tutustua Afrikan useimpiin villieläimiin. Näimme mm. apinoita, simpansseja, kirahveja, seeproja, erilaisia antilooppeja, puhveleita, erilaisia lintulajeja, krokotiilejä, virtahepoja ja kilpikonnia. Ainoastaan leijonia emme onnistuneet näkemään vaikka niitä oli ko. päivänä nähty ja etsiskelimme niitä vihjeiden perusteella. Oli upeaa katsella ihan läheltä monia eläimiä ja kuvata niitä sekä tietenkin savannia ja muuta ympäristöä. Assan ei tosiaan ollut ensimmäistä kertaa safarilla. Niinpä retken aikana kuulimme mm. leijonien ja antilooppien välisistä kuolonkamppailuista ja Kenian perhoslajien runsaudesta (30 000).

Nairobista matkaamme liittyi Assahin serkkutyttö, joka ei ollut aikaisemmin paljon Nairobia kauempana matkannut. Yhdessä matka taittui välillä tankaten sekä autoa että matkustajia. Ulla sai noin kuuden tunnin ja 340 kilometrin matkan aikana hyvän kuvan Afrikan maisemista ja ensivaikutelmia elämänmenosta Nairobista lähdettäessä tien varrella oli kilometreittäin pienen pieniä (metristä pariin levyisiä) myyntikojuja. Assan kertoi, että maanviljelijät tulevat lähelle kaupunkia omien tuotteidensa kanssa ja kaupunkilaiset puolestaan saavat ostaa edullisesti tuotteita ko. alueelta.

Assan oli valinnut tarkoituksella ns. maisemareitin, joka kulki Lake Nakurun kansallispuiston vierestä. Noin puolet matkasta oli todella vehreää viljanviljelysaluetta. Peltojen lisäksi huomiomme kiinnittyi mango- ja limettitarhoihin sekä kauniisti kukkiviin oleanteripuihin. Noin kolmannes matkaa oli karjankasvatusaluetta. Lehmiä oli laitumilla ja paljon tien varrella siirtymässä iltalypsylle. Tien varrella oli isoja kylttejä yhden alueen paikallisesta herkusta: hapanmaitotuotteesta, jonka valmistuksessa käytettiin osittain savustusta. Ylängölle saavuttaessa kylillä puolestaan kaupattiin hunajaa, joka oli pakattu lasipulloihin. Assan näytti meille puita, joissa oli korkealla noin 60 x 15 x 15 cm mittaisia hunajankeräyksen puulaatikoita. Yksi ihan uusi juttu meille oli hamppupuu, jota kasvoi tien varrella rivistönä tai laajoina puistoina.

Teimme matkaa lauantaina iltapäivällä ja illalla. Tien varren kaikissa kylissä oli paljon väkeä liikkeellä. tungoksesta huolimatta kiireettömyys oli silmiinpistävää. Osa väestä oli jo pukeutunut juhla-asuihin. Assan oli hyvä kuski halliten hyvin mm. kylissä olleet liikenteen hidasteet. Hän ja serkkunsa pitivät koko matkan ikkunoita raollaan välittämättä toisinaan tosi vahvasta pakokaasusta tai iltatulien savuista. (Ulla tunnisti ko. katkun farkuissaan vielä parin päivän päästä). Ylitimme päiväntasaajan. Siinä pienenpienen kuvauspysähdyksen aikana kymmenkunta aktiivista korujen kaupustelijaa piiritti automme. Selvisimme matkaan kiireeseemme vedoten – nimittäin Assanin suunnitelma oli ajaa koko matka päivävalossa.

Illan hämärtyessä maisemat jylhistyivät ja välillä vuoristossa tie nousi melko jyrkästikin ylös. Ikävä vain, että illan pimeys esti viimeisen tunnin aikana ympäristön ihailun. Pimeällä vuoristotielläkin oli usein liikkeellä ryhdikkäitä jalankulkijoita yksin, pareittain tai pieninä ryhminä – ilman taskulamppuja. Kaikki kävelivät kiltisti tien reunaa. Tähän porukkaan ei kuulunut lehmälauma, joka matkasi mäeltä laaksoon ilman ihmissaattajaa. Assan piti asiaa luonnollisena ja totesi, että kyllä lehmät kotiinsa löytävät ilman saattajaa.

Perille Itenin 2480 metriä merenpinnasta sijaitsevaan leirikeskukseen High Altitude Training Centeriin (HATC) saavuimme klo 21 maissa. Iloisena leirin palveluväki otti vastaan meidät suomalaiset. Pääsimme nauttimaan HATC:n päivällisestä.

HATC:n huone 18 oli varustettu ruusukimpuin ja tervetulotoivotuksin meille – todella lämmin vastaanotto. Nyt pikaisesti nukkumaan - siirsimme laukkujen purkamisen sunnuntaille.

Harri huokaili: Ah, jälleen Itenin leirikeskuksessa! Ja Harri jatkoi todella lämpimästi: Tervetuloa tänne Ulla! Juoksuohjelmamme voi alkaa!

Kiitollisin terveisin Ulla ja Harri

 

Assan saapui vastaan meitä Nairobin kentälle.

Laukut autoon ja ei kun menoksi Nairobin

kansallispuistoon katselemaan eläimiä.

Nairobin kansallispuistossa oli nähtävää.

 

Apinat näyttäytyivät hetimmiten.

 

Kapeaa tietä riitti.

 

Puut olivat kauniita.

 

Maasto oli kuivaa.

 

Antilooppeja näkyi runsaasti - erilaisia.

 

Lampi kukoisti sinisenä lumpeiden kaltaisia kukkia.

 

Ihmeellinen kyttyräniskalintu?

 

Antiloopit näyttäytyvät

 

Nämä antiloopit eivät pelkää ihmisiä.

Sulavalinjaisia eläimiä

 

Kauniit ja ylväät liikkeet

Kaunista!

 

Eipä taida olla leijonia lähistöllä, koska antilooppi on näin rauhallinen.

Nämä marakatit riiviöt varastivat ruisleipämme.

 

Yllättävän hyvin näille maistui meetwurstileivät.

 

 

Tähän aikaan puistossa ei ollut ruuhkaa.

 

 

Eri eläinten kalloja tunnistettavaksi.

 

 

näitä riittää ...

 

Sitten etsimään oppan kanssa jalan virtahepoa ja krokotiilejä.

 

Eipä tuosta likaisesta vedestä mitään erota.

'

Tuolla jossakin pitäisi näkyä virtahepo - näkyykö?

Oppaasta ei saanut ottaa valokuvaa, siksi kuva hänestä salaa vain takaa.

 

 

Mandariinilintuja taivaalla.

 

Kohta pitäisi näkyä krokotiilejä.

 

Joko häämöttää?

 

Ei näy?

 

Löydämme penkereitä, joilta virtahevot ovat laskeutuneet veteen.

Mutta muuten emme näe virtahepoja.

Seuraamme opasta.

 

No mutta, minkä eläimen jälkiä nämä ovat. Aivan oikein: leijonan.

Leijona on kulkenut tästä viime yönä - jaaha :)

 

Todellinen afrikklainen näkymä!

Nyt kuulemma olemme lähellä krokotiilejä?

 

Totta, siellähän krokotiili lepää liikkumatta - onneksi!

On kuuma päivä ja krokotiili haluaa ottaa aurinkoa.

 

Mielenkiintoista?

 

 

Matkaajat iloisia näkemästään.

 

Tässä voi verrata monin tpossuuni leijonan jättämiä jälkiä.

 

 

 

Antilooppeja jälleen.

... laumoittain.

 

Kaunista savannia - leijonia vain ei näy.

 

Assan kuski saa tiedon, että lähistöllä on nähty muutama tunti sitten leijonia - kiiruhdamme eteenpäin tarkkaillen maastoa.

 

Eipä taida leijonia olla lähistöllä, koska seeprat syövät aivan rauhassa.

 

Raita ja juova poikineen ...

 

Kaulaa riittää kirahvilla.

 

 

Ylväs eläin.

 

Upeita yksilöitä.

 

Pääsemme näin lähelle kirahveja - uskomatonta!

 

Seeprat ja kirahvit viihtyvät keskenään.

 

Todellinen afriklkalainen näkymä!

 

Ja edelleen ...

 

Pitkästä kaulasta on hyötyä ruokaillessa - ylettyy korkealle ja

puiden latvoista on helppo löytää syötyävää.

 

 

Kaunista!

 

Ei näy leijonia?

 

Mutta sitäkin useampia kirahveja.

 

Tähyilemme tarkasti maastoa - mutta tuloksetta - leijonia emme kohtaa tällä safarilla.

 

Sen sijaan erilaisiin lintuihin törmäämme.

 

Maisemaa riittää.

 

Saavunmme ihmisten taukopaikalle.

 

Olemme tyytyväisiä Assanin opastukseen safarilla - tuntee niin paljon eri eläimiä.

 

Tässä on kalliokani piilossa - löytyykö?

 

No kyllähän sen huomaa tarkkasilmä.

 

Kaktukset ovat kukassa - harvinaista?

 

... mutta kaunista!

 

Risteyksiin on tehty tällaisia viitotuksia.

 

Kyllä näillä pitäisi löytää etsimänsä.

 

 

Poistumme safarilta ja jatkamme ajomatkaa Nakurun kautta Iteniin - jylhiä maisemia.

 

Kaunista rinnettä

'

Pysähdymme myyntikohun luona ja Harri saa tingata. Assan ja hänen serkkutyttönsä ihailevat sillä aikaa maisemia.

 

Jotakin tarttuu mukaan ...

Päivätasaajan kohdalle on merkitty 5 km:n juoksun lähtöviiva.

 

Olemme päiväntasaajalla.

 

 

Samoin he!

 

Lähdimme ripeästi, koska paikalliset alkoivat ahkeraan myydä meille tuotteitaan, etenkin hunajaa.

 

Saavumme Iteniin ja HATC:in leirikeskukseen illalla yhdeksän aikaan.

Tässä leirin tarjoiluaikataulut.

 

Tässä tyttö, joka oli huoneemme ruusujen hankkija - kiitos!

 

 

Ruusukimppu odotti huoneessamme leirikeskuksessa.

 

Tervetulotoivotus pitkään odotetuille vieraille - meille!

 

 

Saavuttuamme leirikeskukseen Assanin auton toinen takarengas osoitti tyhjenemisen merkkejä. Onneksi pääsimme perille ilman haavereita.