Ulla ja Harri Keniassa 22.2.-16.3.2014: maaliskuuta 2014

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kuvat ovat saapuneet blogiin!

Keskiviikko 19.3.2014

Kiitollisina Ulla ja Harri

Tervehdys,

On jo vierähtänyt kolme päivää Kenian matkastamme. Suomessa on ollut 2-3 viikon lämmin jakso leirimme aikana, mutta nyt on satanut uutta lunta ja pakkasta on etelässä lähes kymmenen astetta (ainakin öisin). Kaunista ja talvista!

HUOM! Olemme saaneet siirretyksi valokuvat blogiimme, joten blogin seuraaminen saa jatkossa uuden ulottuvuuden. Toivottavasti jaksatte vielä käydä niitä ihailemassa.

Kiitokset

Esitämme tässä lämpimät kiitokset juoksuohjelmamme laatijoille Matille ja Michelille, joiden avulla olemme kyenneet kohottamaan juoksukuntoamme ilman loukkaantumisia tai muita haavereita. Kykenimme kumpikin viemään juoksuohjelmamme sellaisenaan loppuun saakka (vain pienin muutoksin). Kuumista päivistä ja hikikarpaloista huolimatta olemme nauttineet kovasti leiripäivistä. Juoksukunnon kohentumisen on havainnut askelluksen muuttuessa helpommaksi ja kevyemmäksi. Samoin kiitos juoksukaverini Jussi ja Michel positiivisista kannustusviesteistä matkamme aikana.

Suuri kiitos jalkojemme kunnossa pysymisestä kuuluu hieroja Juliukselle (hän muuten sijoittui toiseksi 1.500 metrin juoksussa Nakurussa viime viikonloppuna - onnittelut hänelle!). Julius on huoltanut jalkojamme ja yläkroppaamme joka toinen arkipäivä. Ensin aluksi hieronnan aikana kuului huutoja, koska tiukat paikat sattuivat kovassa käsittelyssä. Loppupuolella ei enää näitä huutoja kuulunut - olimme sopeutuneet juoksemaan tässä maastossa ja korkeudessa sekä lämmössä. Huikeaa!

Olemme saaneet tutustua eri puolilta maailmaa tuleviin juoksijoihin, joista osa on ollut olympia-, MM tai EM -mitalisteja. Kaikki juoksijat ovat olleet leirillä samanarvoisia ja keskustelua on syntynyt kaikkien kanssa. Toisista on ehtinyt tulla jopa todellisia ystäviä. Yhdessä olemme vaihtaneet ajatuksia, miten treenata ja mihin kisoihin jatkossa kannattaa osallistua. HATC:in oma palvelusväki on ottanut meidät sydämellisesti vastaan ja todennut meidän saapuneen toiseen kotiimme Afrikkaan. Kenialaiset ovat ystävällisiä ja ovat tukeneet sekä kannustaneet meitä harjoitustemme yhteydessä - vaikka välillä onkin näyttänyt meno melko kankealta.

Kiitos meidän kummankin työnantajille sekä työkavereille, että saimme mahdollisuuden irrottautua kolmeksi viikoksi Kenian juoksuleirille. Osa teistä on joutunut sijaistamaan meitä työpaikalla ja vastailemaan asiakkaittemme kysymyksiin ja huoliin - KIITOS!

Mutta ilman teitä blogiystävämme ja teidän tukeanne sekä kiinnostustanne leiriämme kohtaan, olisimme joutuneet toteuttamaan tämän kaiken rääkin yksinämme. Nyt me ehkä kykenimme jakamaan päivien riemut ja ilot sekä juoksujen tuskat kanssanne. Olette päässeet kokemaan kanssamme leirimme eri vaiheet. Varsinkin nyt, kuin olemme saaneet valokuvat blogiimme, pääsette entistä enemmän leiritunnelmaan ja mukaan afrikkalaiseen kulttuuriin ja elämän menoon.

Tämä on ollut todella upea yhteinen kokemus meille - pisin yhteinen lomajakso kahdestaan 32 vuoden aikana. Lämpimät kiitokset siis myös toisillemme aviopuolisoina - tällaista emme ole aiemmin yhdessä kokeneet. Nautimme kumpikin suunnattomasti. Kiitos myös lapsillemme eri puolilla maailmaa ja lähisuvuillemme tuesta matkaamme kohtaan.

Tästä meidän kummankin on hyvä jatkaa kuntoilua ja tavoitteellista juoksuharjoittelua Suomessa. On ilo tavata teitä ja vaihtaa kuulumisia jatkossa pitkästä aikaa. Toivottavasti olette kyenneet myös itse harrastamaan liikuntaa tai ulkoilua Suomen lämpimässä talvessa.

Lopuksi toivotamme teille kaikille liikunnallista, tervettä ja antoisaa kevättä - kiitos seurasta!

Kiitollisina Ulla ja Harri

Prinsessana matkanteossa - pikkuvinkkejä Afrikkaan lähtijälle

Kirjoitan tekstiä, joka on ollut mielessä Kenian matkani ensimmäisestä päivästä ja joka on karttunut matkan myötä. Matkavalmistelut lähtevät luonnollisesti lippujen ja majapaikan varaamisesta sekä Afrikkaan matkatessa myös rokotuksista ja varautumisesta lääkkeisiin esimerkiksi ripulin yllättäessä. Niistä en teille kirjota, vaan keskityn sellaisiin pikkujuttuihin, jotka ovat helpottaneet matkantekoani ja joista voi olla muillekin apua. Keniaan monesti matkannut Harri huolehti monet alla olevat tarvikkeet mukaamme ja siitä kiitollisena juontaa nimi tälle blogitekstille.

Keniaan saapuessa

Nairobin ennen passitarkastusta kukin joutuu täyttämään kahteen eri lomakkeeseen tiedot itsestään ja matkan kestosta. Jonotuksen jälkeen passitarkatukseen sisältyi sormenjälkien ottaminen. Virkailija teki toiseen täytettyyn lomakkeeseen merkintöjä, repi siitä osan itselleen ja palautti loput. Tämä lomake tulee säilyttää (esim. passin välissä on hyvä paikka) ja sitä tarvitaan maasta poistuttaessa. (Ei ko. lomakkeeseen suurta huomiota kiinnitetty maasta poistuessa. Varaudu antamaan 50 USD:n seteli tarkastajille.

Päähineet ja aurinkovoiteet

Matkaamme edeltävänä päivänä Tansaniassa ollut ystäväni kannusti minua ottamaan hatun mukaan, sillä sitä aurinkoon tottumaton tarvitsee varsinkin ensimmäisinä päivinä. Niinpä pakkasin sen käsimatkatavaroihin, jotta sen saatavuus olisi varmaa silloinkin, jos lentokoneen ruumaan laitetut laukut eivät saapuisikaan perille matkustajien kanssa samassa aikataulussa. Samasta syystä kannattaa ainakin pieni 20-30-kertoimen aurinkovoidepullo pakata käsimatkatavaroihin, jos vaikka joudut heti lentoasemalta polttavaan helteeseen (näin vältyt matkalaukun avaamiselta).

Mies ja ainakin liikuntaa harrastava nainen pakkaa mukaansa lippalakin. Aamut ja illat saattavat Afrikassa olla kylmiä ja silloin on ”puuvillapipo poikaa”. Oiva kapistus on tuubihuivi, sillä sen avulla voi suojata esim. tuulelta vaikkapa korvia tai kaulaa – ja käyhän se piponkin korvikkeesta. Itselläni oli mukana myös vaalea puuvillahuivi ja sitä käytin Itenin keskustaan mopokyydillä taivallettaessa ja leipomahetkessä.

Aurinkovoiteet kannattaa hankkia Suomesta. Alussa ainakin kasvot, kaula, niska ja dekoltee kannattaa suojata 20-30-kertoimisella voiteella ja nenänpäähän ja niskaan ko. sitä suosittelen vielä toisellakin Afrikka-viikolla. Ihonlaatu, pukeutuminen ja auringonoton määrä ratkaisevat sen miten siirtyä asteittain pienempikertoimisiin aurinkovoiteisiin. Muistissani on hyvin, miten perheen Italianmatkalla aurinkovoidepullo tyhjeni toinen toisensa perään. Nyt Harrille ja minulle riitti kolmen viikon matkalla pullollinen kaikkia seuraavia: 30-kerotiminen, 20-kertoiminen ja 15-kertoiminen. Tosin varsinainen auringonotto jäi meillä hyvin vähäiseksi ja Ulla vaatetti juoksulenkeille itsensä niin, että voidetta tarvitsi laittaa vain kasvoihin, kaulaan ja kämmeniin.

Päivittäisiä pikkurutiineja

Keniaan varustaudutaan malarialääkityksellä (vaikka malariaa ei ole esim. Itenin ylänköalueella, 2480 metriä merenpinnasta. Kerran päivässä otettava lääkitys imeytyy parhaiten ruokailun jälkeen otettuna. Lomalla päivät vierähtävät solkenaan ja siksi tarvittavien lääkkeiden ottaminen kannattaa ”sijoittaa rutiiniaikaan” ja kirjata ylös. Siispä malarialääkkeen pakkauksen kylkeen kannattaa varata kynä ja aina kirjoittaa viikonpäivä ja päivämäärä pakkaukseen, kun on lääkkeen ottanut. Näin säilyy selvillä viikonpäivästä ja ajankulusta eikä tule yli- tai aliottoja!

Hyttysverkko kuuluu matkavarusteisiin, ellei koko matkan asu 5-tähden hotellissa tai ole varmistanut majapaikan varustuksen sisältävän sellaisen. Hyttysverkolle on yleensä naula vuoteiden yläpuolella ja jos sellainen on valmiina, on kokoamiskonsti hyvä katsoa ennen kuin ensimmäisen kerran verkon avaa. Illalla nukkumaan mennessä on hyvä katsoa, onko vuodevaatteisiin päivän kuluessa kipittänyt jokin hyönteinen ja tuhota vieraat. (Minulla sellainen oli vasta 18. kenialaisiltana).

Leiripaikassamme siistijä jätti työnsä tehtyään huoneemme ja wc:n ikkunan auki. Jos päivällä lähtee alueelta pitkäksi aikaa pois, on syytä sopia, että huoneen ikkuna suljetaan. WC:n mahdollinen pikkuikkunakin on suljettava viimeistään kuuden maissa illalla ja siten estää hyönteisten kiiruhtaminen valoa kohti. Pimeässä illassa kannattaa valoisan huoneen ulko-ovikin sulkea reippaasti, niin säästyy hyönteisiltä. Afrikkaan matkaajan kannattaa varata mukaan trooppisten alueiden hyttyskarkotetta (Autan), me emme sellaista tällä matkalla tarvinneet.

Kaulalamppu, lukulamppu, kännykän valo vai pimeys

Kullekin matkaajalle on hyvä varata kaulassa pidettävä taskulamppu, sillä pimeys yllättää ulkona illansuussa ja sähkökin voi mennä sisällä. Harri oli varannut mukaansa myös kirjaan kiinnitettävän pienen (tasku)lukulampun – se olikin aarre, kun huoneemme päävalo oli hämärähkö ja Ullan lukulampun korjausta sai odottaa puolitoista viikkoa.

Perinteinen herätyskello ja latausasema

Ainakin viikon kestävillä matkalla mukana on hyvä olla perinteinen herätyskello. Se näyttää ajan ja toimii silloinkin, jos kännykkä sanoo sopimuksensa irti tai ei jostain syystä lataudu. Nykymatkaajalla on mukana usein monta sähköllä toimivaa juttua tai ladattavaa vempainta. Usein huoneissa on vain niukalti pistorasioita, joten vaikkapa 6 pistokkeinen jakorasia on iso vaivan säästö. Ei tarvitse seurata eri välineiden latautumista ja heräillä vaihtamaan aparaatteja ainoaan pistorasiaan. Niin: Maan pistorasioihin sopiva adapteri on yksi perustarvike matkalla (näitä saa kyllä vielä lentoasemiltakin ostettua).

Pikapuuroja, hapankorppuja, jälkiuunileipää, (keksejä, vlcd-valmisteita)

Pikapuuroilla, hapankorpuilla ja jälkiuunileipäpaloilla pärjää pitkään silloinkin, jos yllättää aterian väliin jääminen tai reilu lisähiilihydraattien tarve. Jälkiuunileipä säilyy pitkään – itse jaoimme ja söimme viimeisen ruisleipäpalan autossa paluumatkalla Nairobiin. Usein iltapäiväkahville otimme mukaan kummallekin ruisleipäpalan ja laitoimme siihen päälliseksi leirikeskuksessa tarjolla ollutta marjahilloa. Annos piti nälän loitolla vähintään yhtä hyvin kuin muille tarjolla ollut lettu tai ihan vaalea sämpylä.

Dominokeksit olivat usein Harrin iltapäiväteen lisäherkku. Niistä oli iloa myös lähikaupunkiin suuntautuneella retkellä – ne olivat käytettävissä jo menomatkalla ja supermarketia etsittäessä. Ulla vaasi mukaan myös erittäin niukkaenergiseen ruokavalioon käytettäviä vlcd-valmistepusseja. Nimittäin ne ovat jauhemuodossa ja niissä on runsaasti proteiinia – nesteet painavat paljon, joten niitä ei voi juurikaan voi kaukomaille kantaa. Leirikeskuksessa ruoka oli kuitenkin liikkujalle hyvin sopivaa, joten vlcd-valmisteita ei tarvittu.

Ksylitolipurukumia (Mariannekarkkeja, suklaata, sisua)

Ksylitolipurukumi on suomalaisen ”eväs” lentoon noustessa ja hammasputsauksen vahvistaja. Harri huomasi Marianne -karkkien säästyvän hyvinä Afrikan lämmössä - ainakin huoneessa. Suklaa ja ksylitolisisu olivat monelle kenialaiselle iloinen yllätystuliainen.

Pyykkipoikia, narunpätkä ja hajusteetonta pyykinpesuainetta

Pyykkipojat ja narupätkä saattavat Afrikassa matkatessa nousta arvoon arvaamattomaan – tai ainakin säästää parilta kauppareissulta. Perillä olin onnellinen varaamastani hajusteettomasta pyykinpesuaineesta, sillä sellaista ei olisi paikallisesta kaupasta ainakaan helposti löytynyt. Afrikkalaiset tuntuvat pitävän voimakkaista tuoksuista.

Terveisin Ulla

Kuin lapsuusaikaan - tai paljon paljon aiemmin ...

Sähkökatkokset

Lapsena muistan, miten ukkosilmaa seurasi usein sähkökatkos – sama oli tilanne leirikeskuksessa. Sähkökatkoksia tuli kyllä poutapäivinäkin. Lieköhän silloin syynä se, että kulutusta samanaikaisesti liikaa? Kotona Nori-cityssä muistan, että ensimmäisen sähköhellamme aikana tuli tietää hellan kapasiteetti ja samaan aikaan käytössä olevat muut sähkötarpeet – proput (= suomenkielellä sulakkeet) paloivat, jos samaan aikaan oli sähköuuni isolla ja kaikki levyt päällä. Sähköhella ei ollut syyllinen leirikeskuksessa, sillä siellä levyt toimivat kaasulla tai koksilla.

Kävely, polkupyörät ja mopot

Käveleminen ja juokseminen ovat kenialaisten yleisimmät kulkuneuvot. Sama oli meillä lapsena. Toki siihen sai meillä talvisaikaan lisätä sukset ja potkukelkan – mikä olikaan ihanampaa kuin hurauttaa potkukelkalla likkakaverin luo tai hiihtää metsän poikki kouluun. Näitä iloja kenialaisilla ei ole.

Kenialaisella käveleminen on kulkuneuvo niin lapselle kuin aikuiselle. Kolmen kilometrin yhdensuuntainen koulumatka kävellen oli 12-vuotiaasta tytöstä luonnollista ja vähäistä. Meille kerrottiin päivittäisestä 20 kilometrin yhdensuuntaisesta matkasta. Siitä en ”hirvinnyt” tivaamaan, että minkä ikäiset sen taittavat. Leirikeskuksen lähipolulla maisemia valokuvatessa minut ”keskeytti” pikkusalkkua kantava kauluspaitainen virkamies. Hän oli matkalla Itenin keskustassa (4,2 km päässä) olevaan kokoukseen ja sanoi kertoi kävelleensä 18 kilometriä eli kotoaan. Aurinko paistoi lämpimästi, mutta hikipisaroita ei näkynyt. Kävelyssä en huomannut kiirettä koululaisilla, naisilla enkä miehillä. Toisaalta: Juoksentelulenkillä seuraani halunneet 12-15-vuotiaat tytöt etenivät halutessaan kävellen, kun minä hölkkäsin. He ovat siis kehittäneet Matti Jääskeläisen sanontaa lainaten ”taloudellisen kävelemisen”.

Perheeni nuorimpana lapsena kuljin pitkään sisarusteni polkupyörillä, jos sain luvan lainata niitä. Polkupyörä näytti edelleen olevan harvinaisuus Itenissä; paljon enemmän näkyi mopoja ja moottoripyöriäkin. Polkupyörien takajoppareilla kuljetettiin kasseja, säkkejä ja maitotonkkia. Viimeksi mainituille ei aina ollut telinettä tai toisaalta oli levennytty malli usean tonkan kuljetukseen.

Mopo oli yleinen tilausajoneuvo. Yksi matka Iten keskusta -leirikeskuksen tienhaara maksoi 50 Kenian shillinkiä eli 0,5 euroa oli kyydittäviä yksi tai kaksi. Kuljetusmopoilijoilla oli kypärät ja ajotehtävissä ei hurjasteltu, ajajat tunsivat seudun hyvin, joka ilmeni vauhdin todellisella hidastamisella töyssykohdissa.

Paimenet ja karja sekä irrallaan olevat eläimet

Lehmien tai lampaiden edessä, sivulla takana kulkevat paimenet olivat yleinen näky. Paimen oli useimmiten mies tai nuorukainen. Ainut lapsi jonka paimenena näin, oli noin 13-vuotias poika sunnuntaina. Nuorukaisille ”lehmälenkillämme” eli maisemalenkillämme toki kerroin, että minäkin olen veljeni ja serkkupoikieni kanssa pikkutyttönä kesällä siirtänyt lehmiä 2,5 km:n päähän ja toiminut päivän paimena sekä palannut illan suussa takaisin kotiin. Meillä lehmillä oli vihreä ruoho niin ojissa kuin heinäpelloilla heinäntekojen jälkeen. Itenissä karjan yleisin ruokapaikka NÄYTTI olevan teiden ja polkujen varret ja maasto oli paikoitellen todella kuivaa.

Lehmät, lampaat ja kanat eivät välittäneet mitään juoksijoista. Niiden käyskentely ja ruokailu jatkui rauhallisesti vaikka ohi kiiti tosi vauhdikas juoksija. Itse huomasin arkailevani vain irrallaan olevia koiria – syynä varmaan oli lapsuuden kokemukset koiralaumasta, joka tuli luokseni kun vein isälle kelkalla eväskoria pankkiin. Itenissä koirat kuuluivat yleensä paimenten seuraan, joten mitään hämminkiä ei seurannut.

Huonekalupienteollisuus

Itenissä on ahkeraa väkeä. Kilkatus kuuluu pajoista ja tuotteet laitetaan näytille polkujen varteen. Sohva- ja sohvatuolimallit vaikuttivat alkeellisemmilta kuin Norinkylässä 1960-luvulla. Eldoretissa (lähikaupunki 40 min automatkan päässä) näimme ulkona kyllä joukoittain myös ”amerikansohvaistuimia” eli tosi leveitä varmaankin tekonahka nojatuoleja. Putkijalkaisten tuolien valmistuspaikalla eli tien + juoksupolun varrella meille kummallekin tuli mieleen koulut ja seurojentalot 70-luvulla. Miten upeilta putkijalkaiset ja kasattavat tuolirivistöt silloin tuntuivatkaan!

Kuorma-autot

Kuorma-autoja oli uusia ja vanhoja – enkä todellakaan osaa uusimmasta päästä laittaa niitä aikajärjestykseen. Yhdellä aamuverryttelyllä tuli todella syvästi autoilevat setäni ja enoni mieleen. Kuorma-auton lavalla oli tuoleilla tai sellaisenaan istumassa miehiä. Tien haarassa (ei kyllä ollut kolmioliikennemerkkiä) auton pysähdyttyä se ei lähtenytkään uudelleen käyntiin ja pakoputkesta (kuorma-auton sivussa) tuli hirvittävä musta katku ja tienoon täytti ääni ”prynn, prynn ja pryyyyyyyyyyyyn”. Aluksi odotin kauempana auto liikkeellelähtöä, mutta se kesti! Niinpä juoksin tien toisella puolella ohi katkupilven ja ehdin hölkätä lähes kaksi kilometriä ennen kuin auto minut ohitti.

Ohessa samalta aikakaudelta kuorma-auto, joka on toiminut (toimii?) koulubussina St. Patrickin High Schoolissa.

Pyykinpesu ja kuivatus

Pyykkiä pestiin pihoilla ja sitä kuivatettiin pensaiden päällä, aidoilla ja naruillakin. Pyykinpesua näki lähes joka päivä, mutta suosituin siihen oli lauantai. Maisemalenkkimme varrella oli lampi ja sen äärelle alueen naiset ja lapset kokoontuivat nimenomaan lauantaisin pyykille. Leirikeskuksessa töissä olevan 26-vuotias äiti (7 v ja 2 v lapset) kertoi, että vedenkantoa helpompi on mennä vaatteiden kanssa mäkeä alas, pestä ja kuivattaakin (ainakin osan) ne.

Valottomat tiet ja säkkipimeys

Pimeys laskeutui Itseniin noin klo 18.45 illalla. Katuvaloja ei ollut, joten ympäristö oli säkkipimeää. Maan asukeille se oli tosi luonnollista – Iteniin autolla saapuessa teillä (pitkilläkin metsätaipaleilla) tuli usein kävellen vastaan kulkijoita, ilman taskulamppua.

Kaivot ja vedenotto

Leirikeskuksessa oli vesijohto ja huoneeseemme saimme kaikkina päivänä myös lämmintä vettä. Se lämpeni auringonvalolla isoissa telineissä olevissa säiliöissä. Ympäristön taloissa vedenottoon oli alkeellisia systeemejä tai pelkkä kaivo.

Tulisijat

Sain tutustua erilaisiin afrikkalaisiin perinteisiin keittiöihin. Sophiella oli valettu tulisija, jonka taustalla oli myös noin 30 cm x 50 cm x 25 cm korkea uuni (ei toki uunin luukkua). Ko. tulisijan yläpuolella (noin 1,5 metrin korkeudella) oli telineitä ja naruja, joiden turvin voi savustaa ruokaa. Savustus ei ollut kuitenkaan kovin yleistä. Toisessa perinteisessä afrikkalaiskeittiössä tulisija oli rakennettu kivistä. Kummassakin näissä keittiössä savu tuprusi ulos seinän ja katon aukoista – Seitsemän veljeksen savusauna siinä tuli mieleen. Kummassakin keittiössä tapasin lapsen – toisessa lapsi nukkui päiväunia ja toisessa lapsi leikki muovinpaloilla maalattialla äidin kertoessa minulle ruoankypsennystavoistaan.

Tulet – pihoilla ja vuoristossa

Illansuussa ulkotulien aikaansaama savun haju tavoitti sieraimet. Tulia ei leirikeskukseen saakka näkynyt, mutta haju tuntui – ei kuitenkaan pahasti. Nairobista Iteniin matkatessa lauantai-illalla tulia näkyi teiden varsilla ja asuntojen pihoilla. Itenistä sunnuntaina lähtiessä vuoristoseudulla kirkkaassa kesäpäivässä näkyi metsää ja rinnettä vasten tosi kaukanakin savuja – kuin savumerkkejä. Ihmettelimme asutuksen levinneisyyttä erittäin laajalle erämaahan.

Muistiin merkitsi Ulla

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kenian naismaratoonari Sally Kipyego ja miesmaratoonari Geoffrey Mutai voittoon ja brittiläinen Mo Farah toiseksi Nykin puolikkaalla 16.3.2014

New York Half Marathon 16.3.2014

(http://running.competitor.com/category/news), http://www.flotrack.org/coverage/251256-Indoor-Track-and-Field-2014-on-Flotrack/article/25714-RESULTS-2014-NYC-Half-Marathon#.Uygsra-_ncs

Tervehdys,

Kenian naismaratoonari Sally Kipyego ja miesmaratoonari Geoffrey Mutai voittivat New Yorkin puolimaratonit 16.3.2014. Brittiläinen Mo Farah sijoittui toiseksi - Farah oli HATC:issa tänä vuonna kanssamme samaan aikaan.

Osa teistä muistanee, että kävin Kenian nopean juoksijan Geoffrey Mutain kanssa viime vuonna samalla hierojalla siis Juliuksen luona. Tutustuimme tuolloin Itenissä ja hän lupasi tulla käymään Suomessa - ehkä jossakin vaiheessa Tampereella :)

Tämän vuoden kolmeviikkoisen leirijaksomme alussa yhtenä aamuna minua tuli vastaan kenialaisten juoksijoiden ryhmä, jonka kärjessä juoksi kevyin askelin tuo kuuluisuus Geoffrey Mutai. Hän tunnisti minut ja tervehti läpsäyttämällä oikella kädellään vasempaan käteeni - koskettava tapaaminen!

Oheisesta artikkelista voitte lukea, miten Nykin puolikas sujui kenialaisilta Sallylta ja Geoffreyltä sekä brittiläiseltä Molta.

Terveisin Harri

NEW YORK — Kenyans swept the top spots at Sunday’s NYC Half Marathon, as Sally Kipyego and Geoffrey Mutai claimed runaway victories in 1:08:31 and 1:00:50, respectively, in very cold conditions. Kipyego, a member of the Nike Oregon Track Club Elite racing in her debut half marathon, clocked a new event record by four seconds.

“It went fantastic. I knew I was fit coming in but just because it was a new distance I didn’t really know how it was going to turn out,” Kipyego told WABC-TV moments after winning. “I’m just so glad that I got my first win in the half marathon on the streets of New York.”

Through the opening kilometers of the women’s race, Kipyego was joined by American Molly Huddle, Great Britain’s Gemma Steel, Croatia’s Lisa Stublic, and Ethiopia’s Buzunesh Deba. Together the pack would run up and down the hills of Central Park.

Leaving the park just before the 10K mark, Kipyego and Huddle had established themselves out front, somewhat of a surprise considering both were racing their first half marathons. Tagging along was Deba, last year’s TCS New York City Marathon runner-up.

After turning onto the West Side Highway, Kipyego began to pull away just before the 10-mile mark (about 16K). Running side by side with a pair of men, the 2012 Olympic silver medalist at 10,000m extended her lead with each step taken towards Lower Manhattan.

“It was very good. I think it was a little of everything, the last bit of it was a little bit downhill so I think that helped a lot,” she said. “The last three miles were painful.”

Kipyego approached the finish with no one in sight, breaking the tape with a beaming smile and her hands in the air in 1:08:31. Kipyego dipped under Firehiwot Dado’s event record of 1:08:35 by four seconds which was set on a slightly different course.
Kipyego said she sees a future in the event, though for the time being she’ll return to the track.

“I look forward to maybe going into the marathon in the future, but for right now I’ll go back to track and see how the summer goes,” she said.

Rounding out the top three were Deba, second in 1:08:59 (a new personal best by 54 seconds), with Huddle third in 1:09:04.

“It was good. I think I stuck my nose in it in the beginning and the distance got to me a little in the end, but it was definitely a fun experience. I definitely want to do another one,” said Huddle, 29. “It was what I expected. I knew the last three miles would be my questionable, uncomfortable zone, and it was, so I think I can work on that and definitely get better at it.”

Placing seventh overall, second among Americans, was Desiree (Davila) Linden in 1:11:37. She will race the Boston Marathon on April 21.

The men’s race really got going when Geoffrey Mutai began pushing out front shortly beyond 5 kilometers. When Mutai took control of the pace, double Olympic champion Mo Farah immediately responded, shedding his outer layer and moving into Mutai’s slipstream. Also tagging along was Kenya’s Stephen Sambu, a training partner of Bernard Lagat.

In a scene reminiscent of the 2011 NYC Half — a race Farah won — a mid-race fall in Central Park would mix things up. Farah, running close on the leader’s heels between miles five and six (8k to 10K), got tangled up and fell hard to the ground. Losing about 20 meters, Farah returned to his feet only to see Mutai and Sambu having broken away out front.

Mutai’s sudden surge wasn’t a direct result of Farah’s fall, the athlete said.

“Together, my colleague, we were leading in the front. We didn’t — we only knew someone fell down, but we did not know who was that. So we continue with our pace,” said Mutai. “We did not know. We come to realize later in the finishing that it was Mo. Unfortunately, we were disappointed because we were expecting a challenge from him.”

After passing through Times Square together, Mutai broke from Sambu thanks to a quick 4:25 mile split. Sporting a long sleeve shirt to fight off the biting cold, Mutai continued to open up his stride down the West Side Highway.

Cruising to the win in 1:00:50 Mutai, like Kipyego, earned $20,000 for finishing first.

“For me, as I was continuing alone, I tried to push it, and I know I was testing my body,” said Mutai, who will race the Virgin Money London Marathon in four weeks. “I know I had good training. So for me, I do not mind where I was in the race. For me, I was testing my body. When I am in a race, I’m focusing for that race. I’m not only looking for my colleagues as I know, when someone is strong, we’ll push it together. But for me, I’m running my own race all the time.”

With his NYC Half win, Mutai now has three major victories in the Big Apple: in 2011 he won the TCS New York City Marathon in a course record of 2:05:06, returning last year to claim the top spot once again in 2:08:24.

While Mutai led out front in the race’s latter stages, Farah put in a valiant effort to catch back up to Sambu. In the Battery Park Tunnel, Farah drew even, eventually passing for second in the final 105-meter straight to the finish line. It was a remarkable recovery given how hard he had fallen.

“Yeah, I’m not sure what happened. I just remember falling down and hit the ground quite hard,” Farah told reporters. “At that point, I just wanted to get back up and get behind, get with the group.”

Moments after crossing the line in 1:01:07, Farah collapsed at the finish line, and received immediate medical attention. He was taken to the medical tent in a wheelchair, but was able to walk under his own steam when he left the recovery area.

“I don’t remember passing out, but I think it was just I tried so hard in the race, obviously, taking a fall and then going through,” Farah recounted. “I’m all right. It’s fine. It’s no big deal.”

Taking third was Sambu in 1:01:08. Matt Tegenkamp was the top American, sixth in 1:02:05; it was his debut half marathon.

“I thought I was in really good fitness coming in. I was a little disappointed just — I mean, we lost probably 40 seconds in the first 2.5 miles of the race,” said Tegenkamp. “By mile 11, I started really cramping up, my right side, but like I’m glad I’ve run a marathon before because I knew it was just kind of the bad patch of the race, just check off a little bit, regroup. And I still felt really strong all the way into the finish, felt like I had a really strong finish, was able to change gears. I think there’s a lot of exciting things to look forward to in 2014.”

Meb Keflezighi, who led briefly early in the race, finished 10th in 1:02:53. He’ll be racing the Boston Marathon next month.

This was the ninth, and largest, edition of the NYC Half. The New York Road Runners reported a record 20,750 finishers.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Leirimme päättyy ja kotimatka alkaa

Sunnuntai 16.3.2014

Lähtölenkkeilyt

Leirimme viimeisen aamun taivas oli pilvinen ja polut sekä hiekkatiet mutaisia yön sateen jäljiltä. Niinpä Harri ampaisi viimeiselle juoksutreenilleen, kevyelle 20 km:lle, ensin päätietä Itenin suuntaan ja takaisin yhteensä 5 km (6 min/km keskivauhdilla) ja lopun 15 km (5:22 min/km keskivauhdilla) päätietä Eldoretin suuntaan ja takaisin, aikaa lenkkiin kului yhteensä 1:49:40. Välillä taivas aukesi sen verran, että aurinko pääsi näyttäytymään ja lämmittämään. Paikallisia kulkijoita tai autoja näkyi vain harvakseen, vain muutama kioski oli avannut ovensa. Kanat ja lehmät sekä lampaat söivät ahkeraan, sillä muutaman päivän sateet olivat saaneet ruohon vihertämään. Ihailin ympäristöä ja vedin syvälle keuhkoihin raikasta aamun ilmaa – linnut lauloivat ja samoin laulua kuului joistakin Itenin kirkoista – sain kauniita muistikuvia! Mukavan kevyiltä jalat tuntuivat ja siten meno oli rentoa. Tähän lenkkiin oli hyvä päättää kolmen viikon juoksuohjelma. Harrille kertyi leirijakson aikana kilometrejä yhteensä 450 eli keskimäärin 150 km/viikko -aivan mukava ’saalis’ tälläkin kertaa J. Tästä on hyvä jatkaa Koto-Suomessa.

Ulla heräili saavuttuani leirikeskukseen. Kävimme aamupalalla ja hyvästelimme osan leiriläisistä, joita emme enää näkisi aamupäivän aikana ennen lähtöämme, mm. algerialainen Tofu halasi meitä lämpimästi ja kiitti leiriseurasta ’Mamaa ja Papaa’ sekä veti kädestään Itenissä hänelle valmistetun helmirannekorun ja antoi sen meille muistoksi – todella ihailtava ja aurinkoinen persoona tämä meidän ’poikamme’.

Ulla lähti viimeiselle 30 minuutin lenkilleen ja samalla tavalla keräsi juostessaan muistikuvia ympäristöstä. Ullan askellus oli myös keventynyt, eikä enää reisiä kiristänyt samalla tavalla kuin aiemmin – hän oli hyvin palautunut kolmen viikon juoksurääkistään. Tyytyväisenä Ulla tapansa mukaisesti kävi kuntosalilla venyttelemässä heti lenkin jälkeen. Molemmat pulahdimme viimeisen kerran altaaseen ja nautimme.

Hyvän jatkon toivotuksia

Käärimme viimeisen kerran sänkymme päällä olleet moskiittoverkot, joita pidimme joka yö, vaikka näissä korkeuksissa ei malariahyttysiä ole tavattukaan. Matkalaukut on nyt pakattu ja huone järjestetty meidän osalta. On aika siirtyä lounaalle klo 11.30 autokuskimme Assanin ja hänen mukanaan olevan sukulaistytön kanssa. Syötyämme on vuorossa haikeat jäähyväiset ja halaukset Pieterin ja HATC:in palvelusväen kanssa. Kovasti kaikki toivoivat meidän palaavan ensi vuonna uudelleen leirikeskukseen. Kolmeviikkoinen oli täynnä monia iloisia yhteisiä hetkiä ja kokemuksia, joita niin muiden leiriläisten HATC:n väen kuin meidän on mukava muistella. Puolin ja toisin toivoteltiin: ”Kiitos seurasta! Hyvää ja tervettä treenien jatkoa! Turvallista kotimatkaa!”

Iten - Nairobi

Assan starttasi autonsa ja niin alkoi kotimatkamme 340 km:n autoilun muodossa Nakurun kautta Nairobiin (eli sama reitti kuin saavuimme Nairobista HATC:iin kolme viikkoa sitten). Koska oli päivä myös Ulla sai nähdä nyt alkumatkan hulppeat vuoristomaisemat ja vihreät laaksot, jotka olivat paikka paikoin erittäin hyvin maatalous- ja maanviljelyskäytössä. Kevään rankkasateet ovat tulleet 2-3 viikkoa etuajassa, joten maanviljelijöillä riittää töitä peltojen kylvökuntoon saattamisessa. Käytössä ovat niin vanhat kuokat ja härät kuin uudemmat traktorit – kukin omien varojensa ja tapojensa mukaisesti. Kenialaiset vaikuttavat tyytyväisiltä on heillä varallisuutta tai sitten ei. Maantien varressa maanviljelijät myyvät vihanneksia ja juureksia – myyntikojuja ja -paikkoja riittää. Välillä ihmettelimme, riittääkö kaikille ostajia? Onneksi välillä taitaa riittää muutaman sadan Kenian shillingin (=euron) ostot, joilla myyjät selviävät. Lampaat, vuohet ja lehmät pitävät ruohon lyhyenä – aivan kuin nurmikonleikkurilla olisi ajettu teiden pientareet ja pellot sekä metsät – todella kaunista.

Ajoreitillemme sattui myös erittäin kuivia ylänköalueita, joissa puut ovat ruskeita ja lähes lehdettömiä. Lisäksi aluskasvillisuus on niukkaa, koska rankkasateet ovat kuljettaneet maa-aineksen alemmaksi, jolloin puiden juuret ovat näkyvissä ja monin paikoin maa on täynnä uomia ja kiviä. Vain vuohet löytävät tällaisesta maastosta syötävää. Autiolla tiellä näkee ihmisten kävelevän – matkaa taitaa heille kertyä kuumuudessa useita kilometrejä. Heillä näyttää olevan siihen aikaa – kiirettä ei huomaa. Elävät tässä päivässä ja tässä hetkessä nyt.

Kilpikonna-liikennemerkki

Onneksi meillä on kuski Assan, joka tuntee tämän reitin kuin taskunsa. Niinpä kohdassa, jossa on kilpikonna-liikennemerkki hän toteaa aikaisemmin nähneensä kilpikonnia. Yllättäen näyttäytyy niin pieniä kuin isoja kilpikonna-yksilöitä ihailtavaksemme. Kilpikonnat joutuvat ylittämään myös maantien. Auton lähestyessä kilpikonnat vetäytyvät sisälle kuoreensa ja ilmeisesti toivovat, että säästyvät murskaavilta renkailta. Paikalliset autoilijat osaavat varoa kilpikonnia ja pitävät näitä suojeltavina pyhinä eläiminä.

Sunnuntai-illansuun ruuhkaa Nairobia lähestyttäessä

Pysähdymme välillä jaloittelemaan ja juomaan nestettä. Nakuruun saavuttuamme tapasimme HATC:in Willyn, jonka johdolla englantilainen ryhmä on vieraillut päivän aikana Lake Nakurun kansallispuistossa. Sataa vettä kaatamalla ja siksi hyvästelemme nopeasti Willyn ja näin automatkamme jatkuu. Assanilla on tapana pysähtyä myös kaupustelijoiden myyntikojujen luona ja näin käy nytkin. Harri pääsee jälleen mielipuuhaansa – tinkaukseen. Assan ihmettelee, ettei löydä toista yhtä kovaa tinkimiestä. Matkaan tarttuu joitakin matkamuistoja ja tuliaisia edulliseen hintaan – myyjä ja ostaja ovat tyytyväisiä J.

Saavuttuamme Nairobiin on jo pilkkopimeää. Assan tuntee hyvin reitin, joten ei syytä huoleen, vaikka liikenne välillä puuroutuukin. Autoja rupeaa olemaan ruuhkaksi asti, sillä nyt ovat pääkaupungissa töissä käyvät palaamassa Nairobiin. Meillä on lähes kolme tuntia koneen lähtöön aikaa, kun saavumme Nairobin lentokentälle. Assan noutaa kärryt ja nostelee matkalaukkumme niihin. Assan lupaa hakea meidät Nairobin kentältä myös ensi vuonna, mikäli haluamme – jää nähtäväksi J. Kiitos ja kumarrus!

Selviämme hyvin lentoasemalla erilaisista tarkastuksista. Pääsemme eroon matkalaukuista ja siirrymme ostosalueelle. Nairobin lentoasema on täynnä kauppoja, joissa mattimyöhäiset voivat tehdä ostoksia kovaan hintaan – täällä ei hyväksytä tinkimistä. Löydämme ruokapaikan, jossa syömme nauttien hampurilaiset ja ranskalaisia perunoita – nyt jaksetaan lentomatka. Pääsemme koneeseen ajoissa 23:40.

Kumpikin saa nukutuksi hyvin yön koneessa.

Terveisin Ulla ja Harri

Auringossa upeasti välkehtivä sininen lintu

Ilmeisesti koiras, koska on näin korea :)

Lähtöpäivänä HATC:in ruokalan ikkanasta näkymä, I

Lähtöpäivänä HATC:in ruokalan ikkanasta näkymä, II

Lähtöpäivänä HATC:in ruokalan ikkanasta näkymä, III

Algerialainen olympiamitalisti Tofu, 'oma poikamme' hyvästelemässä, I

Algerialainen olympiamitalisti Tofu, 'oma poikamme' hyvästelemässä, II

HATC:in keittiöhenkilökunta jättämässä meille

jäähyväisiä - ehkä ensi vuonna jälleen kohdataan :)

Itenistä näkymä Drif Valleyhyn, I

Itenistä näkymä Drif Valleyhyn, II

Iten jäämässä taakse, vielä viimeinen kuva Drift Valleyn edessä

Assan autokuskimme ja hänen serkkutyttönsä Drift Valleyn edessä

Kiemurtelevaa maantietä Itenistä Nakuruun

Paikallinen hamppukasviviljelmä

Välillä pysähdytään Nakurussa juomassa - kylmä kalja maistuu ...

Kuivasta hamppukasvista voidaan rakentaa näin uljas katto!

Koksia ja puita kuljetetaan eri tavoin - tässä pyörä on lastattu täyteen säkkejä.

Akaasia puut ovat upeita ...

Eläimet pitävät teiden pientareista ja metsien aluskasvillisuudesta
huolta ruohonleikkurin tavoin.

Välillä pysähdyttiin myyntikojujen luo virkistymään
- tässä Nakurun kohdalla näkymä laaksoon.

Tomaattien ja kaalen myyntiä Iten-Nakuru-Nairobi -tien varressa.

Assanilla on tapana ostaa näistä kotiinsa viemisiä.

Auringonottoa ja hyvästelyjä

Lauantai 15.3.2014

Viime yönä tuli vesikuuroja niukasti, joten aamulla maa ei ollut niin mutainen kuin edellisenä aamuna koko yön sateen jälkeen. Tänään taivas oli aamusta puolipilvinen ja linnut laulelivat kauniisti. Lepopäivän jälkeen oli vuorossa jälleen treenipäivä.

Aamulenkki

Harri lähti puoli seitsemältä 6 km:n kevyelle lenkilleen Itenin suuntaan ja takaisin. Ulla vielä nukkui Harrin saapuessa leirikeskukseen. Seuraavaksi kiiruhdettiin aamiaiselle, minkä jälkeen Ulla vuorostaan lähti omalle 35 minuutin kevyelle pyrähdykselleen Harrin jäädessä lepäämään.

Klo 10:30 treenit jatkuvat ja aurinko näyttäytyy jälleen

Harrin seuraava treeni oli kova tasavauhtinen kymppi, joka suuntautui Eldoretin suuntaan kuten aiemmat kovat TV-juoksut. Oliveran koutsi toivotti hyvää ja onnistunutta harjoitusta. Pienen alkuverryttelyn jälkeen kymppi käynnistyi maantietä pitkin. Alamäessä vauhtini nousi 3:30, mutta tasaantui ylämäen saavuttua. Pyrin saavuttamaan Michelin ohjeiden mukaisesti rennon askelluksen, ei liikaa yrittämistä. Joten annoin mennä. Viiden kilometrin kohdalla kelloni näytti aikaa 19.48 – tämä 5 km oli 12 sekuntia nopeampi kuin edellinen tämän leirijakson ennätykseni. Pyrin pitämään vauhtini tasaisena – vauhti hiukan hiipui ylämäkiosuuksien tullessa kuvioihin. Sain pidettyä vauhtini toisen vitosen aikana 3:58 -4.06 välillä. Kympin täyttyessä kelloni näytti aikaa 40:03 ja keskivauhtia 4:00 min/km. Olin erittäin tyytyväinen juoksuuni. Nostin kättäni ja niin Matatu-bussi pysähtyi ja väsynyt juoksija pääsi kyytiin. Hyppäsin autosta kilometriä ennen leirikeskusta ja tein loppuverryttelyn.

Ullaa ei näkynyt; hän oli lähtenyt omalle vauhtileikittelyjuoksulleen 7,2 km:n verran – myös Eldoretin suuntaan maantietä pitkin. Kumpikin juoksi asfaltoitua tietä, koska vieressä kulkeva polku oli edelleen melko mutainen edellisen päivä rankkasateesta. Lenkkien jälkeen kumpikin halusi pulahtaa altaaseen uimaan. Seuraavaksi oli vuorossa lounas ja auringonottoa altaalla. Melko pilvinen oli taivas, mutta onneksi tunnin verran saimme nauttia auringon säteistä.

Kiitoksia, hyvästelyjä ja rahalahjoituksia

Aikaisempien vuosien tavoin muistimme muiden leiriläisten huomaamatta keittiön väkeä ja siivoojia rahalahjoituksin, mistä he olivat ikionnellisia. Samoin muistimme uudelleen Sophyn perhettä rahalahjoituksin hänen tyttärensä hoitajakoulun kuukausimaksuun ja perheen passiohedelmätarhan perustamiseksi – näihin osallistui myös juoksukaverini Jussi ja hänen puolisonsa Satu. Nancy lupasi viedä lahjoituksemme sunnuntaina, kun muutkin lahjoittajat saapuvat antamaan tukensa perheen esikoisen kouluun pääsemiseksi. Täällä naapurit ja ystävät auttavat upeasti.

HATC:in keittiön väki järjesti meille yllätyksen päivällisellä. He olivat leiponeet tiikerikakun Harrin menneiden vuosien ohjeiden mukaisesti. Harri piti kiitospuheen leiriläisille ja palvelusväelle – kaikki ovat omalla tavallaan Championeja! Ystävällisiä halauksia ja kiitoksia osoitettiin puolin sun toisin ja kamerat räpsyivät. On haikeaa erota, kun ei tiedä, milloin seuraavaksi kohdataan – HATC:in väki Pieterin johdolla toivotti meidät tervetulleeksi uudelleen vuoden kuluttua – katsotaan J.

Muuta

Autokuskimme Assan saapui jo neljän aikoihin iltapäivällä HATC:iin. Olimme sopineet lähtevämme sunnuntaina Nairobia kohti lounaan jälkeen. Joten kyytiasia on kunnossa.

Illalla oli vuorossa matkalaukkujen pakkaamista ja blogin päivitystä – blogin päivitys ei onnistunut, koska internet-yhteydet eivät vieläkään toimineet.

Nyt nukutaan yö ja sitten paluumatkalle! Lala salama kaikille! Ulla ja Harri

Harvinaista: Ulla ottamassa aurinkoa?

Iloinen Maggy ja ystävällinen portinvartija

Viimeisen illan pöytäseurue: Assanin serkkutyttö,

Assan kuski, Willy ja Muckhe (kuntopiirien vetäjä)

Turkkilainen puna-asuinen Kevin halusi myös keittiön väen kanssa kuvaan

HATC:in väki leipoi meille läksiäiskakun, jonka

saamme avata vasta kotona Suomessa - Kiitos!

Kevinin kanssa keskustelimme useasti syvällisistäkin asioista.
Hän on naimisissa ja yhden lapsen isä.

Ulla löysi kohtalosisaren englantilaisesta kuntoilijasta.

Lepopäivä tekee terää

Perjantai 14.3.2014

Tänään pidimme ohjelman mukaisesti lepopäivän edellisten päivien rankkojen treenien jälkeen. Heräsimme aamulla vasta kello kahdeksan maissa. Melko usein ainakin Harri heräili yöllä, sillä vettä satoi koko yön kuin saavista kaataen ja välillä salamat leimahtelivat valaisten pimeää yötä. Uskaltauduimme uima-altaaseen ja kappas vesi oli miellyttävän lämmintä sateen jäljiltä. Suihkun jälkeen kiiruhdimme aamupalalle.

Korvapuusteja leiriläisille

Sovimme keittiöväen kanssa korvapuustien leipomisesta nyt aamupäivällä. Olimme tuoneet Suomesta mukanamme kuivahiivaa, kardemummaa ja kanelia. Muut tarveaineet löytyivät HATC:n keittiöstä. Meillä oli todella hauskaa keittiöhenkilökunnan kanssa heidän valmistaessa lounasta ja meidän pullataikinaa. Taikinan kohottua korvapuusteja alkoi syntyä – yhteensä lähes 100 kpl ja lisäksi Boston-kakut Lornahin ja Monican perheisiin. Koksiuuni paistoi korvapuustit sopivan ruskeiksi. Sovimme William-pääkokin kanssa, että näitä tarjoillaan iltapäiväkahvin kanssa ja sitten myös myöhemmin.

Niinpä saimme uunituoreita korvapuusteja klo 16 teemme yhteydessä. Leirille saapui eilen lähes 20 henkilön brittiläinen seurue, josta suurin osa on omaksi ilokseen juoksua harrastavia. Kehuivat suomalaisia korvapuusteja herkullisiksi – niin ne meistäkin olivat maistuvia. Leirikeskuksessa ei liiemmin harrasteta makeiden leivonnaisten valmistamista – tänään oli iloinen poikkeus J.

Vierailu St. Patrickin High Schoolissa – Itenin Championeja!

Iltapäivällä piipahdimme Itenin keskustassa ja samalla Harri esitteli Ullalle St. Patrickin High Schoolia. Koululla oli menossa koulujen väliset urheilukilpailut (lentopalloa, koripalloa ja krikettiä) ja siksi koulun piha oli täynnä koululaisia. Kävimme tutustumassa koulun Champion-puistoon, jossa oli nimikylttejä istutettujen puiden yhteydessä merkkinä koulun oppilaiden menestyksestä liikunnan saralla. Näitä olivat mm. Ibrahim Hussein (http://en.wikipedia.org/wiki/Ibrahim_Hussein_(runner), jolla on maratonvoittoja mm. New Yorkista ja Bostonista, Wilson K. Boit (http://en.wikipedia.org/wiki/Wilson_Boit_Kipketer),jolla on 3000 metrin MM-voitto vuodelta 1997 ja Olympia-mitali vuodelta 2000 sekä vuoden 1997 maailmanennätys sekä Mike Boit ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Mike_Boit), joka on keskimatkojen Olympia-mitalisti. Jatkoimme matkaa ja Ulla havaitsi vanhan kuorma-auton, joka muistutti hänen setänä ja enonsa kuorma-autoja vuosikymmenten takaa. Yllättäen meidät pysäytti opiskelija Darren Hart, joka kokosi itselleen opiskelurahaa vapaaehtoisilta lahjoittajilta. Tietenkin halusimme osallistua nuoren miehen koulutuksen avustamiseen.

Täällä sade alkaa harsomaisena sumuna peittäen näkyvyyden (näkee vain muutaman metrin päähän) ja pian ropisee kunnolla. Näin meille kävi St. Patrickin koululta lähtiessä. Onneksi perässämme ajoi valkoinen Toyota, joka totteli peukalomme pystyyn nostamista kyytiin ottamalla – todella hyvää tuuria. Emme ehtineet kastua juuri ollenkaan. Ystävällinen kuski vei meidät runsaan kahden kilometrin päässä sijaitsevaan leirikeskukseen. Kiitimme kovasti ja sujautimme 100 Kenian shillinkiä (vain euro) kuskille ja hän oli todella tyytyväinen.

Venyttelyt kuntosalilla

Seuraavaksi olivat vuorossa venyttelyt kuntosalilla – Harri oman ohjelmansa mukaisesti ja Ulla osallistuen ohjattuun ryhmävenyttelytuntiin. Vaikka on ollut pientä vipinää koko päivän, tuntuu silti olo levolliselta ja palautuneelta. Ihanaa on jälleen päästä toisten valmistamalla aterialle ja sitten yöpuulle.

Hyvää ja aurinkoista viikonloppua teille blogiystävämme.

Terveisin Ulla ja Harri