Torstai 27.2.2014
Mieheni on harrastanut maratonia 18 vuotta ja kuuluu
sarjassaan Suomen parhaimpiin ikäryhmässään ja eurooppalaisittainkin kymmenen
nopeimman juoksevan joukkoon. Hän, Harri Ojansuu, on peräkkäisenä viitenä
vuonna kolmen-neljän viikon ajan kasvattanut kuntoaan korkeanpaikan
leirikeskuksessa Kenian Itenissä. Tämän
vuoden tammikuun alussa Harri totesi, että jälleen kerran hän sanoo lähtevänsä
viimeisen kerran Iteniin ja kutsui minut mukaansa. Viikon miettimisen jälkeen
vastasin kutsuun myöntävästi, sillä nyt elämäntilanteemme ja ehkä kuntonikin
sallii sen.
Harrin leirien kokemuksia kuulleena oivalsin, että kolmen
viikon leirikeskuselämää varten minullakin olisi hyvä olla treeniohjelma.
Pyysin sellaista Harrin pitkäaikaiselta kannustajalta, Tampereen maratonklubin
vetäjältä Matti Jääskeläiseltä. Evästin Mattia seuraavasti: Vaikka syksystä
saakka olen osallistunut kerran kuussa kokoontuvaan hiihtokouluun, ei kunto ole
sen ohjelman mukainen. Vähälumisena talvena hiihto on jäänyt lähes olemattomiin
ja hölkkäkään ei ole ollut rutiinia, kuntosali on onneksi kutsunut vähintään
pari kertaa viikossa. Sain Matilta ohjelman, jossa on joka aamulle 30 -45 min
kevyt verryttelylenkki ja viikossa muutaman
kerran vauhtileikittely, tasavauhtilenkki tai peruskestävyyslenkki. Ohjelmaan
kuuluu lisäksi kerran viikossa lihaskuntotreeni ja pari kertaa hyvät
venyttelyt. Ohjelman peruselementtinä on rentous ja Matin mukaan
aamuverryttelyn tulisi kasvattaa juoksun taloudellisuutta!
Kirjoitan juttua leirielämän viidentenä päivänä eli juostuna
on viisi aamulenkkiä. Ensimmäiselle lenkille lähdin klo 11 maissa kera Harrin,
joka oli jo ko. aamuna aiemmin ”tehnyt” oman lenkkinsä. Lenkin tuli olla kevyt
ja Harri oli varoittanut, että ensimmäiset kolme päivää tai jopa viikko voivat täällä
korkeuksissa olla hapen saannin kannalta vaikeita. Puuskutin jo
leirikeskukselta juoksupolulle vievällä tiellä, mutta se meni ohi kun
saavuttiin punaruskealle kylätien reunaa kulkevalle polulle. Harri opasti, että
jalkoja kannattaa nostaa, ettei kompastu kiviin. Tämän itsestään selvän neuvon
kuulin myöhemminkin, enkä turhaan, sillä väsyessä eurooppalainen helposti
unohtaa nostaa jalkoja – ja niin esim. saksalaistreenaaja kaatui eilen, 10.
leiripäivänään.
Oli sunnuntai ja vastaan tuli pyhäpukuisia perheitä. Kaikki pienimpiä
myöten toivottivat ”How do you do” ja puolin ja toisin vastattiin ”I am fine,
thank you”. Kenialaiset pikkulapset sanovat how do doon todella nopeasti ja
somasti. Vastaan tuli myös ihonväriltään erilaisia juoksijoita, heitäkin
tervehdimme. Pian ohitimme lammaslaitumen ja muutaman sadan metrin päässä viisi
irrallaan olevaa lehmää. Lehmät ja etäällä oleva miespaimen ottavat tilanteet
rauhallisesti – lehmillä jatkuu tienvarren ruokailu ja meillä hölkkä. Aurinko
paistaa, lämpöä on suomalaiselle sopivat vähän yli 20 astetta. Punahiekka polku
pöllyää vain vähän, taivaltajia, juoksijoita ja lehmiä riittää ja minullakin
onneksi hengitys sujuu ihan ok. Ohitamme peruskoulun. Kun saavumme kristillisen
koulun kohtaan, on kulunut 20 minuuttia ja on aika kääntyä takaisin, että
treeni pysyy maltillisena. Seutu vaikuttaa turvalliselta ja palatessamme (hyvänolontuntoisena)
huokaan Harrille: on ihanaa kolmen viikon ajan keskittyä vain lepoon ja
liikuntaan sekä viettää lomaa kanssasi! Olen etuoikeutettu!
Seuraavia aamulenkkejä (huom. minäkin jo klo 6.30 alkaen) olen
tehnyt osittain yksikseni. Paikallisten asukkien lisäksi vastaan tulee tai ohi
pyyhältää reipasvauhtisia tai todella kovalla vauhdilla eteneviä juoksijoita
yksikseen, kaksistaan tai pieninä porukoina. Mielessä muistelen toistamiseen
Matin sanoja ”hyvin kevyt juoksu-kävelylenkki, vauhti todella kevyt” ja huomaan
hymyileväni itsekseni – vaikka rennoksi en esim. yläkroppaani saakaan. Erilainen
vauhtini, vartaloni ja ihon vaaleusasteeni ei jää huomaamatta. Eri-ikäiset
kannustavat menoani hymyillen. Ensimmäiseltä yksintaipaleelta muistan hyvin
noin 10-vuotiaan tytön, jonka kiharainen pää ilmestyi yllättäen tiheän lauta-aidan
päädystä ja hän huusi: bravo! Saman sanan tai good-sanan todella pitkään ja
kauniisti äännettynä olen saanut kuulla usealta trimmatulta juoksijalta, joka
on pitämässä pikkupaussia polun varressa. Vaikutuksen minuun tekivät myös hyvää
toivottavat äiti ja kolme pikkulasta. Viimeksi mainittujen herskyvä
hyväntuulinen nauru sai minut oivaltamaan, että erilaisuuden hyväksymiseen
tarvitaan vähintään kaksi osapuolta. Hyväksyn erilaisuuteni hölkkääjänä ja kannustajat
ilmaisevat erilaisuuden hyväksynnän sanoin, ilmein tai vaikkapa nauruviestein. Vielä
yhtä – eli aikuistuvan kenialaispojan lausahdusta - en malta olla kirjoittamatta:
”Mami, you train very good”.Mami on päättänyt treenata mamin lailla ja nauttia jokaisesta hetkestä Keniassa. Matin ohjelmaan olen lisännyt mukavaa venyttelyä ja päivittäisiä selkähartialiikkeitä. Lepo, hyvä ruoka, turvallinen ympäristö, rauha, kauniit maisemat, paras seuralainen, mukavia leiriläisiä ja ajaton rentous ovat kiitollisuuden aiheitani.
Torstain terveiset teille kaikille! Ulla
Kropan juhlaa!
Kiitos Ullalle monipuolisesta kerronnasta. Koska Ulla
kirjoitti melko pitkästi, niin minä olen lyhytsanainen. Aamulla juoksin
reippaan 15 km keskimäärin 5 minuutin kilometrivauhtia melko mäkistä St.
Patrickin reittiä. Yllättävän hyvin aamun treeni sujui. Toisena lenkkinä oli
palauttava 8 km:n kevyt lenkki vanhan urheilukentän vierestä kulkevaa
hiekkatietä.
Tapasin tänään sattumalta viime vuoden leiriajan kenialaisen
hierojani Juliuksen. Olin varannut hänelle tuliaiseksi Sisu-askin ja pienen
allakan, joista hän ilahtui kovasti. Juliukselta oli peruuntunut ilta-aika ja
niinpä pääsin hänen hyvään käsittelyynsä. Kolmen päivän aikana olen käynyt
kolmella eri hierojalla – kropan juhlaa! Juliuksen hieronta maksaa 3 euroa
tunti, joten hierojalla voisi käydä jatkossakin vaikka joka päivä.
Tänään on torstai ja siksi saimme nauttia pitsasta
leirikeskuksessa. Mukava vaiherikas päivä takana ja nyt nukkumaan.
Hyvää yötä!
Terveisin HarriPaikallisista maalaismaisemaa sekä leirikeskuksen kasveja ja kukkia
rehevyydessään ja loistossaan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti