Ulla ja Harri Keniassa 22.2.-16.3.2014: Tutustuminen vanhaan Kamarinyn urheilukenttään

Tiistai 4.3.2014

Harria ei päästetä helpolla, sillä tänään hänellä oli edessä heti aamusta 20 km:n kiihtyvä lenkki. Reittivalinta oli tuttu St. Patrickin koulun kautta kulkeva mäkinen hiekkatie, josta jatkettiin syvälle maaseudulle ja takaisin. Vauhti kiihtyi yllättävän hyvin ja samalla syke nousi n. 10 pykälää aina seitsemän kilometrin välein ollen 102-146. Viimeisen viiden km:n aikana oli kenialaisia juoksijoita kannustamassa Harria niin, että neljänneksi viimeinen km kului aikaan 4:13 ja kolmanneksi viimeinen aikaan 4:23. Juoksijat taputtivat hyvin pinkovalle valkoihoiselle vanhalle juoksijaherralle. Leirikeskukseen Harri pääsi ajassa 1:49. Upea ja onnistunut treeni!

Kamarinyn idyllinen urheilukenttä

Seuraavan 8 km:n kevyen juoksutreenin Harri teki Ullan kanssa yhdessä vanhalle Kamarinyn urheilukentälle. Suuntasimme kentälle oikopolkua kameran kanssa. Saimme nauttia upeista vihreistä maisemista ja vanhoista asumuksista. Hiekkatiellä vastaan tuli kenialaisia tiistain vetotreeninsä tehneitä juoksijoita. Juoksimme Ullan kanssa pari kierrosta pölyävällä vanhalla idyllisellä kentällä. Tapasimme kentällä sunnuntain messussa laulaneen Sibyllan. Harri kävi vielä jonkin matkaa maisemareittiä, jotta 8 km tulisi täyteen. Nyt oli edettävä todella maltilla, jotta palautuisi kahden päivän vauhdikkaista treeneistä ja niinpä aikaa kuluikin 8 km:iin n. tunti.

Kenia on ollut Englannin siirtomaa ja Kamarinin urheilukentän on perustanut Queen Elizabeth 1950-luvulla. Kentän läheisyydessä on Kamarinyn peruskoulu, jossa on 600 oppilasta. He saapuvat jopa 20 kilometrin säteiseltä alueelta päivittäin – kävellen tai juosten.

Ulla palasi kameran kanssa tutuksi tullutta oikopolkua leirikeskukseen. Polun varressa pellolla oli ystävällisen näköinen mies (myöhemmin osoittautui iän oleva 60 v). Ulla kysyi lupaa saada kuvata perinteisellä rakennustyylisiä taloja. Mies sanoi kauniilla englannin kielellä ”totta kai” ja ystävällisesti kutsui käymään vieraisilla. Paikalla oli nuori äiti kahden lapsen kanssa ja kutsujan lisäksi kolme miestä. He esittelivät ystävällisesti rakennusten tarkoitukset (varasto, varasto, keittiö ja nukkumispaikka). Kysyin lupaa kurkata keittiöön. Sekin sopi. Keittiössä oli tulen päällä alumiiniastia ja savu tuprusi ulos seinien raoista ja savuaukosta. Nainen kertoi valmistavansa osan ruoista perinteisillä menetelmillä. Ulkona naisen veli esitteli minulle spontaanisti kaivoa. Tila oli mäellä, joten hienoa, että saavat vettä sinne. Kaivo oli muurattu – nostamissysteemiä ei näkynyt enkä sitä kysynyt. Kiitin kaveria, että hän minulle kaivon esitteli ja mieleen tuli Norinkylän vesijohto-osuuskunta, joka jo 1930-luvulla teki 10 kilometrin päästä lähteeltä kylälle vesijohdot, joista vettä riitti suurimmillaan jopa 1000 asukkaalle.

Mama Caro löytyi

Iltapäivällä kävimme etsimässä Ullan Kenian mekkoja aikaisemmin ommellutta ompelijaa. Hän oli muuttanut veljensä luokse asumaan ja ompeli asuintalossa, eikä myynyt enää kankaita. Iloinen jälleen tapaaminen Mama Caron kanssa. Sovimme, että etsimme Eldoretistä sopivan mekkokankaan ja tuomme hänelle sen ommeltavaksi. Nähtäväksi jää, miten tässä onnistutaan. Itenin torikin – myynnissä sekatavarakaupan tyylisiä asioita, ei ruokaa - tuli tutuksi ja Ulla nautti siitä, että torilla oli kello viiden paahteessa rauhallista. Paluumatkalla ostimme tienvarren kojusta mangoja ja ne maistuivat illalla ihanilta.

Terveisin Ulla ja Harri

Kuvia juoksumatkalta vanhalle Kamarinyn urheilukentälle ja
takaisin leirikeskukseen: