keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Juoksijakuuluisuuksia

Tiistai 11.3.2014

Tiistaina Harri keräsi kilometrejä yhteensä 30, ensin aamulla kevyttä 20 km ja kolmen tunnin kuluttua kevyttä 10 km. Ulla jäi nukkumaan aamulla ja lupasi lähteä lenkille noin tunnin kuluttua minun lähdöstä – mutta unta maittoi eilisen hieronnan jälkeen aina aamulenkiltä tulooni saakka.
Tein kummatkin lenkit maaseutureittiä. Melko raskaalta tuntui ensimmäinen, mutta toinen jo tuntui helpommalta. 20 km:iin kului aikaa 1:49 (keskivauhti 5:47 min/km) ja kymppiin 59:40 (keskivauhti 5:57 min/km). Eldoretin tielle tullessani aamulla kävin ostamassa pullollisen Fantaa. Kioskimyyjä esitteli itsensä 36 -vuotiaaksi Willy Korir Kimutai maratoonariksi http://www.iaaf.org/athletes/kenya/willy-korir-kimutai-238126#progression), joka oli juossut pari vuotta sitten maratonin aikaan 2:17:27. Hän kertoi monen nuorena hyvin menestyneen kenialaisen juoksijan lopettavan juoksun nelikymppisenä, mistä alkaa heille aiheutua terveydellisiä ongelmia.

Ulla: Yhdistin ”iltapäivän” tasavauhtilenkkini ja aamun 30-45 minuutin verryttelyn yhdeksi tiimellykseksi kello 10-11.15. Ekaksi vähän verryttelin, sitten juoksin tasavauhtia 2 x 2,5 km ja sitten jalat tuntuivat tosi mukavilta, joten jatkoin hissutellen aina Harrin toiselle lenkille lähtöön saakka.
”Voisitte olla poikiani”

Ulla: Viime viikolla jonain iltana kuuden maissa olin tekemässä päivittäistä ”kehonhuolto-ohjelmaani” (selkä-hartialiikkeitä mm. stretsnauhan kera). Kuntosalissa oli lisäkseni vain kaksi nuorta kaveria. Hyvän musiikin soidessa, etunojapunnerukseni aikana katseeni tavoitti seuraavaa: Toinen kavereista VIESTITTI ELEIN toiselle, että musiikki on tempaavaa ja olisi aika jytätä. Toinen alkoi tanssia, haki pallon ja rupesi musiikin tahdissa tekemään pallolla jalkapalloilijan (?) temppuja. Minulle tuli kavereiden hyvästä yhteispelistä niin kova ikävä Valtteria ja Perttua, että huomaisin silmäni kostuvan. Temput pallon kanssa ja niiden kuvaaminen kännykkään jatkuivat pitkään – yli 20 minuuttia kuten ohjelmanikin. Poikien ollessa lähdöstä salista kerroin heille mitä iloa he olivat antaneet ja herättäneet syvän omien poikien ikävän. Totesin, että te voisitte olla poikiani. Siitä ilahtuneena ”pallotemppupoika” teki käsiläpäytyksen ja totesi ”Thank you”.  Toinen pojista oli seuraavana päivänä leiriltä poistunut fysioterapeutti ja ”pallotemppupoika” osoittautui paria päivää myöhemmin seuraavan kappaleen Taoufiksi. Harrille totta kai kerroin asian jo samana iltana – ja nyt Taoufik on ”meidän poika”.

Olympiavoittaja Taoufik Makhloufi


 Taoufik Makhloufi on 25 -vuotias algerialainen keskimatkojen juoksija ja 1 500 metrin olympiavoittaja Lontoon Olympialaissa 2012. Taoufik Makhloufi on sijoittunut Välimeren kilpailuissa 2009 neljänneksi 1 500 metrillä. Hän on elegantti nuori mies ja aina pukeutunut tosi tyylikkäästi. Hän on treenannut täällä HATC:issa jo useita kuukausia ja aikoo jatkaa ainakin huhtikuun alkuun. Hän on erittäin sosiaalinen ja tullut juttuun myös meidän kanssa erinomaisesti. Tänään aamupalalla osuimme samaan pöytään ja juttelimme esim. taloustilanteessa Algeriassa ja Suomessa sekä kuulimme Taoufikin neljän kuukauden ajasta Tukholmassa.

 Olivera Jevtic


 Serbialainen naisjuoksija Olivera Jevtic on kestävyysjuoksija, joka on keskittynyt pääasiassa maratonille. Jevtić pitää hallussaan maratonin Serbian ennätystä ajalla 2:25:23, jonka hän juoksi Rotterdamin maratonilla 2003. Jevtić voitti EM-kisoissa 2006 Serbian kaikkien aikojen ensimmäisen EM-mitalin juostuaan maratonilla hopeaa. Jevtić oli Ateenan olympialaisissa 2004 parhaana eurooppalaisena kuudes naisten maratonissa, edustaen tuolloista Serbia ja Montenegron valtioliittoa.

Olivera Jevtic on Harrille tuttu usean vuoden ajalta HATC:ista. Nyt hän on viettänyt Itenissä usean kuukauden ja aikoo palata Iteniin uudelleen marras-joulukuussa riippuen kisamenestyksestä. Hän on ollut usean vuoden ajan Serbian nopein naismaratoonari. Ikää taitaa olla jo yli 35 vuotta. Lontoon Olympialaisissa hän sijoittui maratonilla kuudenneksi. Hänen kautta sain selville aikoinaan hyvän Julius-hierojan. Oliveran mukana on aina koutsi Slavko Kuzmanovic, joka tuntee hyvin Lasse Virenin ja Juha Väätäisen. Mukavia tyyppejä ja hakeutuvat monesti seuraamme leirillä ja kannustavat meitä omissa treeneissämme.

Ionescu Marius

Romanialainen pellavapää Ionescu Marius, http://en.wikipedia.org/wiki/Marius_Ionescu, on Romanian kovia juoksijoita. Ionescu voitti v. 2003 Tampereen nuorten EM kisoissa 10.000 metrillä kultaa. Hänen ennätyksiään: 5.000m – 13:54, 10.000 m – 28:54, puolimaraton – 63:20 ja koko maraton 2:13:33. Ionescu on ystävällinen ja naurava kaveri. Hän lähti leiriltä jo runsas viikko sitten muiden romanialaisten juoksijoiden kanssa. Tämän kaverin juoksuista varmasti kuulemme myös jatkossa.

 Uintia, postikortteja, kuntosalia

Päivällä uitiin ja käytiin kuntosalilla sekä kävelyllä Itenin keskustassa postissa. Postirouva Evelyn otti vastaan hymyillen ja oli mielissään tapaamisesta, koska emme ehtineet jutella hänen kanssaan pari viikkoa sitten Gospel-messussa. Hän toivotti tervetulleeksi uudelleen.

Melko rauhalliselta on vaikuttanut leirielämä tänään. Huomenna aikaisin aamulla on lähdössä leiristä kolumbialainen Yolanda Caballero, http://en.wikipedia.org/wiki/Yolanda_Caballero. Hän matkustaa New Yorkiin puolimaratonille – menestystä hänelle!
 
Päivä alkaa olla pulkassa, joten hyvää illan jatkoa ja rauhallisia unia! Ulla ja Harri


PS. Aulille lämpimät syntymäpäiväonnittelut 12.3.2014 johdosta!


Kuva päivälliseltä, I
 

Kuva päivälliseltä, II
 

Kuva päivälliseltä, III
 

Kuva päivälliseltä, IV
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti