maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lornah ja Pieter leirikeskukseen


Lauantai 1.3.2014

 
Harri ojentaa frisbee -tuliaissettiä Lornahille ja Pieterille
 

Pieter lupaa harkita ehdotustamme frisbee -radan
rakentamisesta leirikeskukseen
 
Tämän jakson viimeinen juoksupäivä edessä ennen sunnuntain lepopäivää.
Harri kävi parilla lenkillä, ensin aamusta 20 km:n kevyellä ja keskipäivällä 10 km:n kevyellä, johon kuului viimeisen kilometrin aikana 10X100 m:n vedot. Vedoissa sai oikein revitellä kilometriaikaan 3:37.

Ulla kävi aamusta kevyellä puolen tunnin lenkillä ja keskipäivällä tasavauhtisella yli 16 km:n lenkillä. Iltapäivän lenkit kykenimme yhdistämään ja samalla ikuistettiin juoksuja ja ympäristöä kameran avulla.
Olimme tyytyväisiä päivän juoksuantiin. Päätimme treenipäivän kuntosalilla venytellen. Niin ja Ulla pulahti ensimmäisen kerran uima-altaaseen ja oli aivan haltioissaan J

Päivällisen aikana saapuivat leirikeskuksen omistajapariskunta Pieter ja Lornah. Pieter on hollantilainen ja Lornah kenialainen. Lornah on Afrikan tunnetuimpia ja nopeimpia maratoonareita. Pieter totesi: ”Ihana nähdä jälleen – tervetuloa Harri toiseen kotiisi ja nyt Ulla -puolisosi kanssa.” Iloisia halauksia ja ylistyssanoja puolin ja toisin. Luovutimme pariskunnalla fresbee –setin tuliaisena ja esitimme toivomuksen fresbee -radan rakentamisesta leirikeskuksen isolle avaralle kentälle – he kiittivät ehdotuksesta ja lupasivat harkita asiaa. Lisäksi Lornah, nopea pinkoja sai pussillisen Pantteri -karamelleja.
Terveisin Ulla ja Harri

1 kommentti: